Musta Madonna
(säv. Antti Kuosmanen san.Juho Rintarunsala)
Hän kävelee puutarhassaan
läpikäyden surutyötään
säteet auringon, loiste kukkien
eivät valaise pitkää yötään
Terälehdet ruusun putoaa
Kun helmansa sitä koskettaa
eikä taivaanranta vieläkään
lupaa aamuaan
SURUHUNTUUN VERHOAA
HÄN KAUNEUTENSA KALPEAN
JA ELÄMÄÄNSÄ YMPÄRÖI
AURA MUSTAN MADONNAN
SURUHUNTUUN VERHOAA
HÄN KAUNEUTENSA KALPEAN
JA KOHTALONSA SINETÖI
AURA MUSTAN MADONNAN
Hän kävelee puutarhassaan
läpikäyden menneisyyttään
monet pelkäävät hänen rakkauttaan
sekä karttavat ystävyyttään
Terälehdet ruusun putoaa
kun helmansa sitä koskettaa
eikä taivaanranta vieläkään
lupaa aamuaan
SURUHUNTUUN VERHOAA
HÄN KAUNEUTENSA KALPEAN
JA ELÄMÄÄNSÄ YMPÄRÖI
AURA MUSTAN MADONNAN
SURUHUNTUUN VERHOAA
HÄN KAUNEUTENSA KALPEAN
JA KOHTALONSA SINETÖI
AURA MUSTAN MADONNAN
He jotka kulkivat hänen seurassaan
palanneet eivät milloinkaan
He ovat vangittuna tarinaan
Mustasta Madonnasta kertovaan
SURUHUNTUUN VERHOAA
HÄN KAUNEUTENSA KALPEAN
JA ELÄMÄÄNSÄ YMPÄRÖI
AURA MUSTAN MADONNAN
SURUHUNTUUN VERHOAA
HÄN KAUNEUTENSA KALPEAN
JA KOHTALONSA SINETÖI
AURA MUSTAN MADONNAN
